Meillä turhien töiden karsiminen tarkoittaa työhyvinvointia ja parempaa asiakaspalvelua
Edistyneinkään teknologia ei yksinään riitä. Siksi me Nivoksella haluamme olla alamme edelläkävijä myös oman toimintamme kehittämisessä. Uudistimme viime vuoden alussa organisaatiomme niin, että voimme palvella asiakkaitamme entistä kokonaisvaltaisemmin ja joustavammin liiketoimintojemme välisellä yhteistyöllä.
Koska ihmiset tekevät muutoksen, päivitimme samalla nivosmeininkimme versioon 2.0.
”Tavoitteenamme on rakentaa asiakas- ja henkilöstökokemuksesta menestystekijä. Toiminnan jatkuva parantaminen edellyttää, että saamme kaikki nivoslaiset mukaan kehitystyöhön”, kertoo Nivoksen henkilöstöjohtaja Nyrki Laine.
Tätä varten olemme ottaneet käyttöömme kahden työn mallin, jossa jokaisella nivoslaisella on varsinaisten työtehtäviensä lisäksi mahdollisuus kehittää omaa työtään. Uskomme nimittäin, että jokainen meistä on oman työnsä paras asiantuntija, eikä tätä tietoa kannata jättää hyödyntämättä.
”Ideana on, että työnteon tapoja kehittämällä syntyy aitoa työhyvinvointia ja mielekkyyttä, uudistumisen kulttuuria ja parempaa asiakaspalvelua”, Nyrki tiivistää.
Kahden työn mallia on kanssamme kehittänyt Humaanikoneen Jalmari Eklund. Pyysimme Jalmarin kelkkaamme, kun halusimme organisaatiomuutoksen yhteydessä tarjota jokaiselle nivoslaiselle käytännön työkaluja oman työn kehittämiseen ja uusien tiimien väliseen yhteistyöhön. Jalmarin vetämissä valmennustyöpajoissa koko henkilöstömme pääsi mukaan nivosmeiningin päivitystyöhön.
”On ollut mahtavaa päästä nivoslaisten kanssa yhteiselle matkalle kehittämään uudistumiskyvystä kilpailutekijää. Nivoksella oli jo ansiokkaasti tehty työtä asiakaslähtöisyyden, ihmisten arvostamisen ja esimiestyön eteen. Johto on tukenut työskentelyä täysin, ja henkilöstö on sitoutunutta, osaavaa ja tarpeen tullen kriittistäkin”, Jalmari sanoo.
Työpajojen myötä olemme ottaneet työkaluiksemme Jalmarin kehittämän hukkatutkan ja työhyvinvoinnin ikkunat -mallin. Hukkatutkalla karsimme turhaa tekemistä, jotta voimme keskittyä asiakkaiden palvelemiseen. Työhyvinvoinnin ikkunat puolestaan tarjoavat esimiehille ja alaisille hyödylliset näkymät työn kehittämiseen.
”Kun alkukankeuden jälkeen ymmärsi, mistä hukkatutkassa on kyse, alkoi ideoita turhan tekemisen karsimiseen syntyä jo automaattisesti”, kertoo Nivoksen markkinointiasiantuntija Michelle Joyce.
Oivina parannuskohteina Michelle mainitsee pienet toistuvat työtehtävät. Esimerkiksi Nivoksen nettisisältöjen pienet päivityspyynnöt saattoivat viedä runsaasti aikaa, kun tarvittavia tietoja oli selviteltävä ja kyseltävä tarkemmin. Hukkatutkan myötä Michelle laati muille nivoslaisille selkeät ohjeet tarvittavista tiedoista, jolloin tehtävään kulunut aika kutistui minimiin.
”Kannustan kaikkia ottamaan hukkatutkan käyttöön. Fiilis on fantastinen – eikä ainoastaan työmäärän vähenemisen vuoksi, vaan erityisesti henkisesti stressin hiipuessa ja oman mielialan kohotessa”, Michelle sanoo.