Nivoksen biokaasun tankkausasema Mäntsälässä siirtyy St1:n omistukseen

Mäntsäläläinen Nivos Energia Oy on myynyt Mäntsälän keskustassa sijaitsevan paineistetun biokaasun tankkausaseman St1 Oy:lle. Paineistetun biokaasun (CBG) jakelu tankkausasemalla jatkuu normaalisti St1:n johdolla. Biokaasun tankkausasema sijaitsee Mäntsälän keskustassa St1:n automaattiaseman yhteydessä. 

Nivos Energia ja energiayhtiö St1 ovat sopineet kaupasta syyskuussa. Nivoksen päätös luopua biokaasun tankkauspisteen omistuksesta tukee yhtiön tavoitetta keskittyä strategiansa mukaisten liiketoimintojen kehittämiseen.

”Biokaasun tankkausasemasta luopumisen myötä me Nivoksella voimme entistä paremmin keskittyä paikallisten verkkojen ja palveluiden kehittämiseen strategiamme mukaisesti. Tavoitteenamme on toimittaa vastuullisia energia- ja lämmitysratkaisuja, sähköä, vettä ja valokuitua, jotta asuminen, yrittäminen ja arki olisi asiakkaillemme helppoa”, kertoo Nivos Energian johtaja Juha Voho.

”Biokaasulla on merkittävä rooli St1:n omassa energiatransitiossa. Olemme jo nyt Ruotsissa markkinajohtaja biokaasuliiketoiminnassa ja laajennamme biokaasun jakelua Suomeen. Rakennamme parhaillaan raskaalle liikenteelle nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkauspisteitä: ensimmäiset tulevat St1 Mäntsälä P:n ja Shell Hämeenlinna Iittalan yhteyteen vuodenvaihteessa. On hienoa, että voimme tarjota myös paineistettua biokaasua nyt paikallisesti Mäntsälässä niin henkilöautoille kuin ammattiliikenteeseen”, kertoo St1:n kaasuliiketoiminnan johtaja Matti Oksanen.

Lisätietoja: 

Juha Voho, johtaja, Nivos Energia Oy, puh. 019 68 991
Matti Oksanen, kaasuliiketoiminnan johtaja, St1, puh. +358 40 483 6035

Tiedote aiheesta myös St1:n sivuilla.