Häiriötön sähkönsyöttö säästää Ball Beverage Packagingiä ylimääräisiltä kustannuksilta

Monikansallinen tölkkien ja muiden kuluttajapakkausten johtava valmistaja Ball Beverage Packaging avasi uuden tehtaan Mäntsälään vuonna 2013. Erittäin suurena sähkönkäyttäjänä tehdas on riippuvainen häiriöttömästä sähkönjakelusta vaikka häiriöt ovat olleet erittäin harvinaisia, tuotannon häiriintymisen riskin minimoimiseksi heillä oltiin innokkaita lähtemään mukaan kehittämisprojektiin.

Tarve äärimmäisen luotettavalle sähkönsyötölle

Alusta saakka olemme halunneet palvella asiakastamme erittäin hyvin, kuten kaikkia asiakkaitamme, sähköverkkoalan yleisten verkkopalveluehtojen edellyttämää tasoa paremmin. Näin ollen maakaapeloimme sähkönsyötön sähköasemalta uudelle tehtaalle heti sähkönsyötön häiriöiden ehkäisemiseksi. Vielä luotettavammalle ratkaisulle oli kuitenkin tarve, sillä kaapelitkaan eivät ole aina täysin häiriöttömiä. Tästä tarpeesta sai alkunsa yhteinen hankkeemme Ball Beverage Packagingin kanssa. Sen tavoite on saavuttaa häiriötön suurjännitesähkönjakelu tehtaalle automaatiota lisäämällä.

Yhteistyökumppanin valinta pilottihankkeeseemme perustui erittäin hyvälle, muun muassa käytönjohtajapalveluiden myötä osoitetulle yhteistyöhistorialle asiakkaamme kanssa. Lisäksi perusinvestoinnit, kuten kaksi 20 kV -sähkönsyöttöä, oli jo tehty tehtaalle, ja niiden päälle päästiin heti rakentamaan uutta järjestelmää.

Uudenlainen ratkaisu automaation avulla

Tällä hetkellä Ball Beverage Packaging Mäntsälän tehtaalle on kaksi erillistä 20 kV -johtolähtösyöttöä. Pääsyötön vikaantuessa meiltä on tähän saakka mennyt noin 15–20 minuuttia syötön vaihtamisessa toiselle. Nyt vireillä olevassa häiriöttömän suurjännitesähkön kehitysprojektissa sähköyhtiön kojeistoratkaisuun lisätään uutta automaatiota, joka hyödyntää moottoriohjattuja kytkinlaitteita ja uudenlaista ala-asemaa. Ratkaisu mahdollistaa syötön vaihdon toiselle vain sekunneissa toisen vikaantuessa. Tämänlainen toteutus syötön vaihtoautomaatiosta on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

Teemme tuotekehitystyötä yhdessä kytkinlaitevalmistajan kanssa projektin toteuttamiseksi.

Aikaa ja kustannuksia säästävä lopputulos

Ball tulee hyötymään toteutettavasta automaatioratkaisusta merkittävästi. Kun sähköt saadaan syötettyä toista reittiä pitkin sekunneissa aiemman viidentoista minuutin sijaan, tuotannon uudelleenkäynnistyksen viive on huomattavasti lyhyempi. Tämä puolestaan tarkoittaa mahdollisessa sähkönjakelun häiriötilanteessa selvää ajan ja rahan säästöä asiakkaallemme.

Yhteistyöhankkeesta hyötyvät Ballin lisäksi tulevaisuudessa myös muut asiakkaamme: nyt opitut asiat ovat monistettavissa kustannustehokkaasti koskemaan koko jakeluverkostoa.

– Tämän pilottiprojektin jälkeen tulemme lisäämään vastaavanlaista automaattista syötön vaihtoa myös muualle verkkoomme. Aloitamme toteutuksen tiiviistä keskustaverkosta, jossa meillä on useita kytkinlaitoksia ja joihin tulee syöttö monesta suunnasta. Näissä on myös paljon kriittisiä asiakkuuksia, kuten terveyskeskus ja kunnantalo, kertoo Nivoksen käyttöpäällikkö Jarno Virtanen.
 

”Yhteistyö Nivos Energian kanssa on sujunut oikein hyvin, ja meidät on huomioitu asiakkaana erinomaisesti”. – Tommi Talvitie, sähkökunnossapitovastaava, Ball Beverage Packaging 

Ball Beverage Packaging on maailmanlaajuisesti johtava erilaisten tölkkien ja kuluttajapakkauksien valmistaja, jolla on toimipisteitä niin Euroopassa, Aasiassa kuin Amerikassakin. Leijonanosa yrityksen liikevaihdosta tulee tölkkien valmistuksesta, joita yritys tuottaa noin 60 miljardia kappaletta vuosittain. Mäntsälän tölkkitehdas on yrityksen ainoa tuotantotoimipaikka Suomessa.

Kiinnostuitko aurinkopaneeneista?

Kari Rissanen

myyntipäällikkö
aurinkopaneelit, ilmalämpöpumput, sähköautojen latauspisteet

0400 328 229 kari.rissanen@nivos.fi