Katsaus talouteen 2022

Energia-alan haasteiden keskeltä kohti parempaa kannattavuutta

Nivos-konsernin liikevaihto ja tulos laskivat viime vuonna energiakriisin, liiketoiminnoista luopumisen ja inflaation kiihtymisen myötä. Vastasimme haasteisiin keskittämällä ja organisoimalla liiketoimintaamme uudelleen, ja käänsimme näin kurssiamme kohti parempaa kannattavuutta tulevina vuosina.
Vuonna 2022 Nivos-konsernin liikevaihto oli 26,5 miljoonaa euroa ja tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja rahoituskuluja 412 000 euroa tappiollinen. Liikevaihtomme pieneni edellisvuodesta noin puoli miljoonaa euroa ja tuloksemme noin 800 000 euroa.

”Liikevaihtoamme vähensivät muun muassa luopuminen Pukkilan ja Pornaisten kaukolämpöliiketoiminnasta sekä kaasun myynnistä ja siirrosta. Lisäksi energiakriisi kannusti ihmiset ja yritykset säästämään energiaa, mikä näkyi meillä sähkönsiirron liikevaihdon vähentymisenä”, kertoo talousjohtajamme Helena Perämäki.

Kuvassa Nivos Oy:n talousjohtaja Helena Perämäki

”Tulostamme veti tappiolliseksi etupäässä kustannusten nousu, joka johtui energiakriisin myötä nousseista energian hinnoista – erityisesti myymämme sähkön kallistumisesta – sekä inflaation kallistamista ostopalveluista ja materiaaleista.”

Liiketoiminnoistamme sähkönsiirto sekä valokuitu- ja tietoliikennepalvelut tekivät edelleen voitollisen tuloksen. Tulostamme paransi myös omistajamme Mäntsälän kunnan päätös jättää pääomalainan korko perimättä haastavassa markkinatilanteessa.

Monien muiden suomalaisten energiayhtiöiden tapaan Nivos on osakkaana Fennovoiman Hankikivi 1 -ydinvoimalaitoshankkeessa. Koska Fennovoima on perunut ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen eikä hanke siten tule toteutumaan, jouduimme tekemään sijoituksestamme 6,3 miljoonan euron alaskirjauksen.

Käänne oikeaan suuntaan

Toimintamme kannattavuuden parantamiseksi ja kustannusten nousun hillitsemiseksi organisoimme toimintaamme uudestaan muutosneuvotteluiden kautta ja luovuimme heikosti kannattavista liiketoiminnoista. Tavoitteenamme on paikallisena sähkö-, vesi-, lämpö- ja tietoliikenneverkkoyhtiönä keskittyä jatkossa yhä voimallisemmin palvelemaan Mäntsälän ja sen lähialueiden asiakkaita.

Vaikka kulunut vuosi oli monin tavoin haastava, onnistuimme tehtyjen toimenpiteiden avulla vähentämään tappioita aiempiin vuosiin verrattuna, kun otetaan huomioon myös rahoituskulut.

”Talousjohtajana tunnen huolta Nivoksen heikentyneestä omavaraisuudesta ja velkaisuudesta. Nyt konsernimme taloudessa on selvästi nähtävissä käänne oikeaan suuntaan. Jos toimintaympäristössämme ei tapahdu merkittäviä muutoksia, voimme odottaa vuodesta 2023 jo voitollista”, Helena arvioi.

Investoimme puhtaaseen kotimaiseen biolämpöön

Investoimme vuonna 2022 yhteensä 8,7 miljoonaa euroa, joista aineellisia investointeja oli 7,8 miljoonaa euroa. Aiempien vuosien tapaan jatkoimme säävarman sähköverkon rakentamista, valokuituverkkomme laajentamista ja vesihuoltoverkostomme saneeraamista. Investoinneilla varmistamme, että asiakkaamme saavat sähköä, puhdasta vettä, lämpöä ja nettiyhteyksiä luotettavasti ja laadukkaasti kaikissa tilanteissa.

Merkittävin investointimme oli Kapulin biolämpölaitoksen rakentaminen. 2,4 miljoonan euron investointi vähentää merkittävästi riippuvuuttamme maakaasusta ja lisää siten kaukolämmön tuotantomme omavaraisuutta. Kotimaisesta puupelletistä ympäristöystävällistä lämpöenergiaa tuottava biolämpölaitos on samalla tärkeä askel kohti täysin fossiilivapaata Nivoksen kaukolämpöä.