Kuva jätevedestä jätevedenpuhdistamolla

Kesätyöntekijöiden tutustumisretki vesihuollon laitoksiin

Tässä juttusarjassa tutustun Nivoksen eri toimialoihin ja palveluihin. Tällä kertaa lähdimme kesätyöntekijöiden kanssa tutustumaan vesihuollon laitoksien toimintaan.  Aiemmin olen tutustunut verkostoasentajan työpäivään sekä 24/7-toimivaan päivystykseen.

Työntekijöitä kannustetaan tutustumaan yrityksen eri toimialoihin

Yksi asia, mikä minun mielestäni on Nivoksella mahtavaa, on se, että täällä työntekijöille esitellään kaikki yrityksen toimialat. Eri sektoreiden ymmärtäminen auttaa varmasti jokaista hahmottamaan omia työtehtäviään ja yrityksen monialaisuutta paremmin. Viime viikolla tutustuin muiden kesätyöntekijöiden kanssa veden kiertokulkuun, sekä vierailin Kapulin biolämpölaitoksellamme. Tässä jutussa keskityn vesihuollonretkipäivään, biolämpölaitokseen pääset tutustumaan tästä.

Matka veden alkulähteiltä jäteveden käsittelyyn

Puolen päivän aikaan kokoonnuimme Ojalan vedenottamon pihalle. Laitoksella ei ole päivittäin ketään töissä, mutta siellä käydään tekemässä tarkistuksia useamman kerran viikossa. Toiminta on siis automatisoitua, ja laitoksen toimintaa pystytään seuraamaan etänä valvomoistamme vuorokauden ympäri.

Laitoksella vastassa oli tuotantopäällikkömme Päivi Nyyssönen, joka toimi oppaanamme ja johdatti meidät pohjavesikaivojen luokse. Pumput pumppaavat maan uumenista pohjavettä. Niiden tehtävänä on huolehtia siitä, että Mäntsälän asukkailla on puhdasta juomavettä saatavillaan.

Kaivojen luota siirryimme tutustumaan, miten pohjavesi käy läpi sarjan vaiheita ennen kuin voimme nauttia siitä raikkaana juomavetenä. Vaikka prosessissa on useita vaiheita kalkkikivialtaista UV-desinfiointiin, oli prosessi mielestäni yllättävän nopea. Maistelimme vettä eri prosessivaiheiden jälkeen, eikä makuero ollut suuri. Pohjaveden raikkaus säilyy prosessin alusta loppuun asti.

Jäteveden matka viemäreistä Mäntsälän jokeen

Vedenottamon kierroksen jälkeen suuntasimme Mäntsälän jätevedenpuhdistamolle. Toimiston ovella tapasimme käyttöinsinöörimme Iida Hyytisen, jonka kanssa tutustuimme toimiston lisäksi tietenkin jäteveden puhdistuksen vaiheisiin.

Pakko myöntää, että puhdistamolle saapuvan veden haju oli kyllä melkoinen, enkä todellakaan olisi uskonut, kuinka paljon se laitoksella puhdistuu! Useiden rakennuksien ja prosessivaihteiden myötä jätevedenpuhdistus paljastui monivaiheiseksi kokonaisuudeksi. Ensin kiintoaineet erotellaan vedestä, sitten kemikaalit tulevat kuvaan, saostuttaen veden fosforin. Lopulta aktiivilietteen avulla käsitellään orgaanista ainetta ja typpeä. Lopputuloksena syntyy lietettä ja biomassaa, jotka jatkavat matkaansa kompostoitaviksi. Puhdistettu vesi taas virtaa laitokselta Mäntsälän jokeen. Ero laitokselle tulevan ja sieltä lähtevän veden välillä oli valtava!

Kuvassa ero jätevedestä ja puhdistetusta jätevedestä. Jätevesi on tummanruskea ja puhdistettu on käytönnössä kirkaan väristä

Vedentuotannon ja jätevedenpuhdistamon toimintaa valvotaan tarkasti

On selvää, että sekä vedenottamolla että jätevedenpuhdistamolla ollaan tarkkoja laadusta. Erilaisia testejä ja tarkastuksia tehdään niin oman henkilöstön kuin viranomaistenkin taholta. Korkeat laatuvaatimukset varmistavat, että jokainen saa nauttia puhtaasta vedestä

Päivä pohjaveden alkulähteiltä jäteveden käsittelyyn tarjosi mielenkiintoisen katsauksen Nivoksen monipuoliseen toimintaan. Se ei ainoastaan antanut tietoa veden kierrosta, vaan avasi myös silmiäni vesihuollon arvokkuudelle. Kuinka hienoa onkaan saada puhdasta vettä hanasta, ja tietää jäteveden päätyvän paikkaan, jossa sen ympäristön kuormittaminen saadaan minimoitua!

Tiesithän, että sinäkin voit olla avuksi? Älä päästä viemäriin mitään sinne kuulumatonta. Pienillä asioilla on suuri merkitys! Jos viemärietiketti on päässyt unohtumaan, tästä voit tarkastaa, mitä kaikkea viemäriin saa ja ei saa laittaa.

Kirjoittaja

Henriikka Brusila, viestinnän opiskelija ja kesätöissä Nivoksella. Sarjan kirjoittajana olen saanut ainutlaatuisen tilaisuuden päästä kurkistamaan nivoslaisten arkeen.

Kuvassa kesätyötekijä Henriikka

Haluatko pysyä ajan hermolla? Tilaa uutiskirjeemme!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat ensimmäisten joukossa tietoa energiaan, veteen ja lämpöön liittyvistä ajankohtaisista aiheista (max 1-2 kertaa kuukaudessa)! Lähettämällä sähköpostiosoitteesi annat meille luvan tallentaa tietosi asiakasrekisteriimme. Käsittelemme asiakastietojasi huolella, tästä linkistä pääset lukemaan tietosuojaselosteemme.