Otimme Palomäen sähköaseman onnistuneesti käyttöön
Aloitimme keväällä 2024 Palomäen sähköaseman suunnittelun Kapuliin. Samalla uusimme 110 kilovoltin voimajohdon. Nyt sekä sähköasema että voimajohto ovat toiminnassa ja tukevat luotettavaa sähkönsaantia – myös tulevaisuudessa.
Kerroimme joulukuussa 2025 Mäntsälä–Palomäki–Kapuli-välisen voimajohdon valmistumisesta. Voimajohto on osa uutta Kapulissa sijaitsevaa sähköasemaa, joka on nyt valmistunut ja otettu käyttöön onnistuneesti. Sähköaseman käyttöönoton myötä myös voimajohto on toiminnassaan. Näiden hankkeiden myötä siirrämme sähköä entistä tehokkaammin Kapulin ja Veturin yritysalueille sekä Mäntsälän taajaman asukkaille.
”Sähköasema ja voimajohto tukevat sähkönkulutuksen kasvua ja vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin, mikä on energiamurroksen myötä välttämätöntä. Näin varmistamme sujuvan sähkönjakelun yrityksiin ja kotitalouksiin”, sähköverkon käyttöpäällikkömme Petri Sorjonen taustoittaa.
Sähköasema valmistui ennätysajassa
Teimme Palomäen sähköaseman ensimmäiset suunnitelmat keväällä 2024 ja saimme sähköaseman sähköistettyä maaliskuussa 2026.
”Yleensä tällaiset projektit kestävät useita vuosia, joten voimme olla tyytyväisiä. Lähes kaikki toteutui suunnitelmien mukaan, ilman suurempia haasteita. Sähköaseman ja voimajohdon sähköistämisessäkin kaikki sujui ongelmitta”, Petri iloitsee.
Yhteistyö Mäntsälän kunnan ja urakoitsijoiden kanssa oli sujuvaa, mikä vauhditti projektin etenemistä.
Energiamurros viitoittaa tulevaisuutta
Uuden sähköaseman ja tulevien voimajohtomuutosten avulla saamme nostettua sähkönsiirron kapasiteettiamme ja siirtokykyämme. Sähköasema parantaa myös sähkön korvausmahdollisuuksiamme poikkeustilanteissa.
Jotta pysymme energiamurroksessa mukana, kehitämme sähköverkkoamme jatkuvasti. Uusimme lähivuosina Mäntsälä–Hikiä-välin 110 kilovoltin voimajohdon, rakennamme Järvelään uuden voimajohtoreitin, uusimme päämuuntajia ja vaihdamme sähkömittareita. Lisäksi teemme raivaustöitä, maakaapeloimme ilmajohtoa ja kehitämme sähköverkon automaatiota.
Tutustu myös: Uusi sähköasema ja voimajohto vastaavat kasvavaan sähköntarpeeseen
Haluatko pysyä ajan hermolla? Tilaa uutiskirjeemme!
Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat ensimmäisten joukossa tietoa energiaan, veteen ja lämpöön liittyvistä ajankohtaisista aiheista (max 1-2 kertaa kuukaudessa)! Lähettämällä sähköpostiosoitteesi annat meille luvan tallentaa tietosi asiakasrekisteriimme. Käsittelemme asiakastietojasi huolella, tästä linkistä pääset lukemaan tietosuojaselosteemme.