pohjavesi

Pohjavesien suojelu kuuluu meille ihan jokaiselle

Piittaamattomuus kemikaalien, öljyjen ja jätteiden käsittelyssä aiheuttaa merkittävän riskin pohjavedelle ja vedentuotannolle.

Aidattu työmaa on edessäni ja astun portista sisään turvakengät jalassa ja kypärä päässä. Edessäni on teollisuustontti, josta rakennukset on purettu ja maa-aineksia poistettu. Pysähdyn miettimään, miksi vuosikymmeniä sitten on tehty ykkösluokan pohjavesialueelle teollisuusalue. Silloin ei kai ymmärretty, mikä merkitys pohjavesialueilla on seutukunnan vedenhankinnalle. Elinkeinopoliittiset asiat ajoivat ympäristö- ja luontoarvojen edelle. 

Pilaantuneiden maiden kunnostusprojektilla turvataan päävedenottamon vedensaanti

Kun kävelen teollisuustontilla, havaitsen vuosikymmenten ajattelemattomuuden ja jopa tahallisuuden. Maahan on dumpattu kemikaaleja, öljyjä ja jätteitä. Pilaantuneiden maiden kunnostusprojekti on käynnissä, ja toivon mukaan ikäviä löytöjä ei tule enempää. Tämän luokan piittaamattomuus on aiheuttanut merkittävän riskin päävedenottamollemme ja tätä riskiä on koitettu taklata suojapumppaamalla liuotinaineista pilaantunutta pohjavettä pois 20 vuotta.

Jokainen meistä voi vaikuttaa pohjavesiemme tilaan

Onneksi nykyisin pohjavesien suojelun on suuressa arvossa ja jokainen meistä voi vaikuttaa pohjavesiemme tilaan huolehtimalla vaaralliset jätteet jäteasemalle. Kodissa syntyviä vaarallisia jätteitä ovat muun muassa öljyt, liuottimet, kasvintorjunta-aineet ja akut. On hyvä muistaa, että auton peseminen kotipihassa on riski pohjavedelle. 

Vaikka synkissä tunnelmissa teollisuustontilla kävelenkin, niin toivoa ei ole menetetty. Ympärilläni on ELY:n, kunnan, suunnittelijan ja urakoitsijan edustajat. Yhteistyöllä pilaantuneen maan kunnostusprojekti on käynnissä ja teollisuustontin riskit pohjavedelle saadaan pienennettyä. Luottavaisin mielin astun portista ulos. 

Miten sinä voit suojella pohjavesiä?

  • Ota selville, missä asuinalueesi pohjavesialueet sijaitsevat.
  • Jos havaitset pohjavesialueen maastossa ongelmajätettä, ilmoita niistä hätänumeroon 112.
  • Auton pesu vaatii asianmukaisen paikan. Kotipiha täyttää harvoin asianmukaisen pesupaikan vaatimukset.
  • Vältä turhaa veden käyttöä pihateitä ja jalkakäytäviä pestessäsi.
  • Vanhat kodinkoneet, paristot tai akut eivät kuulu pihapiiriin tai luontoon.
  • Älä koskaan kaada liuottimia, öljyjä, pesuaineita tai bensaa maahan tai viemäriin.
  • Vie kierrätys- ja ongelmajätteet jäteasemalle – kaikelle tavaralle löytyy kyllä oma loppusijoituspaikkansa!

 
Päivi Nyyssönen
Kirjoittaja on Nivoksen tuotantopäällikkö, joka luokittelisi puhtaan pohjaveden yhdeksi kansallisaarteeksi.