Diplomityöntekijämme Aleksi istuu työskentelypisteellään.

Sähköverkon kehittämissuunnitelmalla varmistamme sähkön vakaan virtaamisen myös tulevaisuudessa

Miltä näyttää Mäntsälän ja lähiseutujen sähköverkko vuonna 2035? Diplomityöntekijämme Aleksi Auramo laati meille sähköverkon kehittämissuunnitelman, joka auttaa meitä varmistamaan sähkön sujuvan jakelun myös tulevaisuudessa.

Sähköala on murroksessa, kun tuotanto siirtyy uusiutuviin energialähteisiin, kulutus kasvaa ja verkolta vaaditaan enemmän joustavuutta. Me Nivoksella varaudumme tulevaisuuden muutoksiin ennen kaikkea hyvällä valmistautumisella. Laadimme joka toinen vuosi Energiavirastolle sähköverkon kehittämissuunnitelman, jossa tarkastelemme ennusteita kuormitusmuutoksista, investointitarpeista ja toimintaympäristön muutoksista aina 10 vuotta eteenpäin.

Tänä vuonna kurkistimme vielä pidemmälle. Diplomityöntekijämme Aleksi Auramo laati meille sähköverkon kehittämissuunnitelman, jossa arvioidaan laajasti sähköverkon mahdollisuuksia ja uhkia jopa 20 vuoden päähän. Kehittämissuunnitelman Aleksi teki diplomityönään LUT-yliopiston (Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto) sähkötekniikan diplomi-insinöörin tutkintoon.

”Sähköä tarvitaan aina, ja käynnissä oleva murrosvaihe on todella mielenkiintoinen. Tulevaisuuden sähköverkkojen kehittämisessä on otettava huomioon niin teknisiä, taloudellisia kuin sääntelyyn liittyviä näkökulmia, jotta voidaan tehdä hyviä investointipäätöksiä ja turvata sähkön virtaus koteihin”, Aleksi kertoo.

Aleksin työn laajuudesta kertoo sekin, että diplomityössä tarkastellaan sekä jakelu- että suurjänniteverkkoa. Jakeluverkko tuo sähkön koteihin, kun taas suurjänniteverkko palvelee suuria sähkönkäyttäjiä, kuten teollisuutta. Työssä pohditaan muun muassa, miten näiden verkkojen alueelliset kehittämistarpeet tulisi huomioida tulevina vuosina.

Aleksi on ollut nivoslainen jo lähes kolme vuotta työskenneltyään ensin teknisenä harjoittelijana ja sittemmin diplomityöntekijänä.

Tarkka käsitys sähköverkon nykytilasta kehittämisen lähtökohtana

Aleksin laatima sähköverkon kehittämissuunnitelma pohjautuu tarkkaan käsitykseen verkon nykytilasta ja kuormituksesta, sähkönjakelun keskeytyksistä ja komponenttien iästä. Huolella tehty nykytilan kartoitus ja kuormitusennusteet ovat arvokkaita, sillä niiden pohjalta ratkaistaan, milloin ja missä järjestyksessä verkkoa uusitaan ja parannetaan. Kyse on kauaskantoisista päätöksistä, sillä komponenttien käyttöikä on 30–50 vuotta.

”Erilaisten muutostekijöiden vaikutusten luotettava arviointi on haastavaa. Mukana on väistämättä myös spekulaatiota esimerkiksi siitä, miten datakeskusten, uusien tekniikoiden ja aurinkosähkön määrän kasvu vaikuttaa sähköverkkoon kymmenen vuoden päästä. Olemme kiinnostavassa taitekohdassa niin sähköisen liikenteen, aurinko- ja tuulisähkön kuin akkuvarastojenkin osalta”, Aleksi jatkaa.

Suunnitelma auttaa varautumaan lisääntyvään sähkön käyttöön

Aleksi on kartoittanut niin kotimaisten kuin ulkomaisten sähköverkkoyhtiöiden varautumista datakeskuksiin ja kahlannut läpi tutkimuksia siitä, miten uudet teknologiat vaikuttavat sähkönjakeluun.

Sähköverkon kehittämissuunnitelma on hyödyllinen työkalu, kun päätämme esimerkiksi siitä, milloin tietyllä alueella siirrytään ilmajohtoverkosta maakaapeleihin, tai milloin on perusteltua rakentaa uusi sähköasema kasvavaa kuormitusta varten, esimerkiksi uusien datakeskusten tarpeisiin. Suunnitelmassa suunnataan katse myös tuleviin toimintaympäristön muutoksiin, kuten sähköisen liikenteen kehitykseen, ja pohditaan niiden vaikutusta sähköverkon toimintaan.

”Tiedonnälkäni vain kasvaa koko ajan. Haluan oppia lisää uusiutuvien energialähteiden liittämisestä sähköverkkoon ja siitä, miten digitalisaatio ja älyverkkoratkaisut tulevat vaikuttamaan sähköverkon toimintaan.”

Aleksin diplomityö tarjoaa meille Nivokselle arvokkaan näkymän sähköverkon nykytilasta ja sen kehitystarpeista pitkälle tulevaisuuteen.

”Sähköverkkoon kohdistuu uusia haasteita, kun liikenne sähköistyy ja paljon sähköä käyttävät toimijat, kuten datakeskukset, lisääntyvät. Myös sähkön varastointi ja uusiutuvan energian tuotanto asettavat lisää vaatimuksia sähköverkolle. Kehittämissuunnitelma auttaa meitä tekemään oikeat investoinnit oikeaan aikaan, jotta sähkö kulkee luotettavasti Mäntsälässä ja koko jakelualueellamme myös tulevaisuudessa”, kertoo sähköverkoista vastaava johtajamme Timo Korpelainen.

Myös muun muassa Elias ja Jonna ovat tehneet lopputyönsä toimintaamme liittyen. Sukella lukemaan:

Akkuvarastot sähköverkon osana – Eliaksen diplomityö pureutuu uuteen ilmiöön

Jonnan opinnäyte luo tietopohjaa vuotovesien hallintaan 


Haluatko pysyä ajan hermolla? Tilaa uutiskirjeemme!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat ensimmäisten joukossa tietoa energiaan, veteen ja lämpöön liittyvistä ajankohtaisista aiheista (max 1-2 kertaa kuukaudessa)! Lähettämällä sähköpostiosoitteesi annat meille luvan tallentaa tietosi asiakasrekisteriimme. Käsittelemme asiakastietojasi huolella, tästä linkistä pääset lukemaan tietosuojaselosteemme.