Kuvassa Nivoksen toimitusjohtaja Marko Ahl

Rauhallista joulua ja valoisaa tulevaa vuotta

Tiivistelmä

Vuoden lopussa on hyvä pysähtyä ja sanoa ääneen tärkein: kiitos. Kiitos asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme, nivoslaisille sekä omistajillemme eli kaikille mäntsäläläisille. Vaikka vuosi on ollut paikoin haastava, päällimmäisinä mielessäni ovat kiitollisuus ja luottamus siihen, että yhdessä olemme jälleen vieneet Mäntsälää eteenpäin.

Me Nivoksella huolehdimme paikallisista sähkö-, kaukolämpö- ja vesihuoltoverkoista. Ne eivät ole vain teknisiä järjestelmiä, vaan mäntsäläläisten yhteistä omaisuutta. Kun tästä omaisuudesta ja sen arvosta pidetään huolta pitkäjänteisesti, alue houkuttelee uusia yrityksiä ja asukkaita, ja nykyisten asiakkaiden arki sujuu. Investoimme verkkojen kehittämiseen nyt, jotta hyödyt kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Osa niistä näkyy viiveellä, osa jo tänään.

Vuosi 2025 on ollut meille Nivoksella kaksijakoinen. Sähköverkon kehittämiseen tekemämme panostukset eivät ole vielä tuottaneet täysiä hyötyjä, sillä uudet datakeskushankkeet ovat kesken. Samalla Mäntsälä on kuitenkin näyttäytynyt houkuttelevana investointipaikkana: uusia yrityksiä on tulossa alueelle, ja moni nykyinen toimija laajentaa. Taustalla on perusta, joka toimii: sähköä, lämpöä, vettä ja tontteja on saatavilla luotettavasti ja laadukkaasti.

Hinnankorotusten taustalla on kustannusten nousu

Olemme Nivoksella joutuneet korottamaan sähkönsiirron ja veden hintojamme ja saaneet siitä palautetta – välillä napakkaakin. Ymmärrän sen hyvin: kun oma lasku nousee, se tuntuu ikävältä. Hintojen korotukset eivät ole tavoitteemme, vaan niiden taustalla ovat kustannukset, jotka liittyvät juuri yhteisen omaisuuden ylläpitoon.

Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid korotti kantaverkkomaksujaan kahdeksan prosenttia vuoden 2025 alussa ja korottaa niitä jälleen saman verran vuoden 2026 alusta. Nämä muutokset vaikuttavat suoraan myös meidän kustannuksiimme. Samaan aikaan inflaatio on kohdellut eri tuotteita eri tavoin: sähköverkon kriittisten komponenttien, kuten muuntajien, hinnat ovat viidessä vuodessa jopa kaksinkertaistuneet.

Lisäksi verkon vahvistaminen ei ole valinnaista. Meillä on lakisääteinen velvollisuus liittää kaikki Mäntsälään asettuvat toimijat verkkoon, olivat he sitten uusia asukkaita, pieniä yrityksiä tai suuria sähkönkäyttäjiä. Tätä velvoitetta ei voi siirtää myöhemmäksi, vaan se on hoidettava ajallaan ja kunnolla.

Veden hinnan tarkistukset puolestaan liittyvät vesiverkoston ylläpitoon ja tuleviin investointeihin. Putkistoa ei voi uusia yhdessä yössä, ja ensi vuosikymmenen lopulla edessä on merkittävä jätevedenpuhdistamon saneeraus. Nämäkin investoinnit tehdään, jotta tulevien sukupolvien arki olisi vähintään yhtä sujuvaa kuin meidän.

Samaan aikaan osa investoinneistamme tuottaa hyötyjä jo nyt. Kaukolämmössä olemme voineet laskea hintoja kahdesti tänä vuonna. Tämä on mahdollista, koska hyödynnämme datakeskuksen hukkalämpöä yhä tehokkaammin. Paikallinen ja päästötön hukkalämpö on meille edullista tuotantoa, ja sen ansiosta voimme siirtää hyödyn asiakkaiden laskuihin.

Kun datakeskushankkeet valmistuvat, odotamme, että vastaava hyöty näkyy vähitellen myös sähköverkon puolella. Kun verkon käyttö kasvaa ja tehostuu, investointien hyödyt voivat pitkällä aikavälillä tasata myös sähkönsiirron hintoja samaan tapaan kuin kaukolämmössä nyt.

Kohti Nivoksen 100-vuotisjuhlavuotta

Joulun aikaan haluamme muistaa myös heitä, joiden arki on tiukimmillaan. Olemme jälleen mukana Joulupuu-keräyksessä, jonka kautta jaetaan lahjoja mäntsäläläisille vähävaraisille tai muuten haastavassa tilanteessa oleville lapsille ja nuorille.

Ensi vuosi on meille erityinen: Nivos täyttää 100 vuotta vuonna 2026. Tulee kuluneeksi vuosisata siitä, kun yhteisen omaisuuden tarina alkoi Mäntsälässä. Tämä tehtävä on edelleen osa arkeamme, ja se kantaa tulevaisuuteen.

Toivotan sinulle rauhallista joulua ja valoisaa uutta vuotta 2026!

Marko Ahl
Kirjoittaja on Nivos-konsernin toimitusjohtaja


Haluatko pysyä ajan hermolla? Tilaa uutiskirjeemme!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat ensimmäisten joukossa tietoa energiaan, veteen ja lämpöön liittyvistä ajankohtaisista aiheista (max 1-2 kertaa kuukaudessa)! Lähettämällä sähköpostiosoitteesi annat meille luvan tallentaa tietosi asiakasrekisteriimme. Käsittelemme asiakastietojasi huolella, tästä linkistä pääset lukemaan tietosuojaselosteemme.