Vahvistuksemme kertovat: näin kesä 2025 sujui Nivoksella
Kesäisin joukkoamme täydentävät kesätyöntekijät. Heidän kanssaan varmistamme, että palvelumme ja laitoksemme pyörivät myös lomakaudella, ja asiakkaidemme arki on sujuvaa.
”Tällä kertaa saimme kiitettävän määrän hakemuksia eri puolelta Suomea. Ilahduttavaa oli myös hakijoiden laaja joukko. Saimme hakemuksia niin opiskelijoilta, vastavalmistuneilta kuin alan vaihtajiltakin. Oli hieno huomata, että yrityksemme ja tehtävät kiinnostivat näin isoa hakijajoukkoa”, henkilöstöpäällikkömme Johanna Simoinen-Helenius iloitsee.
Suvena 2025 apunamme oli kolme uutta vahvistusta: Oskari sähköverkoilla, Johanna kaukolämmön ja energiaratkaisutuotteiden parissa sekä Petri vesihuollossa.
”Kesätyöntekijät mahdollistavat arkemme sujuvuuden kesäaikaan ja ovat täten meille tuiki tärkeitä. He tuovat myös uusia, tervetulleita näkemyksiä taloon. Kesätyöntekijät puolestaan saavat esimerkiksi alan työkokemusta ja mahdollisuuden edistää opintojansa vaikkapa kesäoppisopimuksen avulla. Hyvin hoidettu kesätyö voi mahdollistaa myös työsuhteen jatkumisen. Tänä vuonna pystymme vakinaistamaan yhden kesätyöntekijöistämme. Koko kolmikko tarttui työhönsä reippaasti ja hoiti työnsä mallikkaasti, iso kiitos siitä”, Johanna kertoo.