Tietoa vesilaskusta

Laskutamme vedestä ja jätevedestä käyttömäärän mukaisesti

Veden ja jäteveden laskutus perustuu kiinteistön käyttämään vesimäärään. Uusien liittymäasiakkaiden kohdalla arvioimme kulutuksen esimerkiksi henkilömäärän mukaan, mikäli kohteeseen ei asenneta etäluettavaa vesimittaria. Jatkossa laskutuksen perusteena on edellinen mitattu kulutus. Jos kiinteistöön on asennettu etäluettava vesimittari, tapahtuu laskutus todellisen kulutuksen mukaan.

Laskutamme kiinteistöjä alla ilmoitetun laskutusjakson mukaan alueesta riippuen.  Tasauslaskutus tapahtuu syksyllä, muutoin laskut ovat arviolaskuja. Tasauslaskutus perustuu vesimittarin luentaan. Voit halutessasi seurata ja ilmoittaa vesimittarin lukemiasi useammin kuin kerran vuodessa. Tällöin laskutuksesi perustuu tarkemmin oikeaan kulutukseesi, sillä ilmoitettuasi lukemat meille saat tasauslaskun.

Vesimittarilukema tulee ilmoittaa pyydettäessä Vesi Taskun kautta tai  kiinteistölle lähetetyllä vesimittarinlukukortilla tai sähköpostilla. Lisätietoja ja ohjeita mittarinlukemiseen ja lukeman ilmoittamiseen.

Kohteet, joihin on asennettu etäluettava vesimittari saavat kuukauden välein kulutukseen perustuvan laskun. 

Laskutusjaksot

Mäntsälä ja Pukkila

Kuukausittain, arvioitu eräpäivä joka kuukauden lopussa.

Pornainen ja vesiosuuskunta Suoni

1.1.-31.3. arviolaskutus, arvioitu eräpäivä maaliskuun puoliväli
1.4.-30.6. arviolaskutus, arvioitu eräpäivä kesäkuun puoliväli
1.7.-30.9. tasaus- ja arviolaskutus, arvioitu eräpäivä lokakuun puoliväli (mittarinluentakortit lähetetään elokuussa)
1.10.-31.12. arviolaskutus, arvioitu eräpäivä joulukuun puoliväli

Kiinteistön omistajan tulee ilmoittaa asiakaspalveluumme kaikista laskutukseen vaikuttavista muutoksista, kuten omistajan vaihdoksesta, nimen muutoksesta sekä vedenkulutuksen merkittävistä muutoksista. Muutokset vaikuttavat seuraavaan laskuun.

Perintä

Maksuneuvonta ja perintä on ulkoistettu Mäntsälässä, Pukkilassa ja Pornaisissa Intrum Oy:lle. Vesilaskun maksamatta jättäminen voi johtaa veden toimituksen keskeyttämiseen. Sulkemis- ja avaamiskustannukset veloitetaan seuraavalla vesilaskulla voimassa olevan palveluhinnaston mukaisesti.

Onko sinulla kysyttävää meiltä Nivokselta saamastasi laskusta?

Jos sinulla on kysyttävää laskusi sisällöstä tai sopimuksistasi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme puh. 019 689 955 tai asiakaspalvelu@nivos.fi

Laskujen maksamiseen, esimerkiksi eräpäivän siirtoon, liittyvissä asioissa Intrumin laskutuspalvelumme palvelee ma-pe klo 7.30-20 ja la klo 9-16 puh. 09 2291 1790 tai netissä osoitteessa www.intrum.fi/maksuvalvonta

Kuluttajariitatilanteet

Kuluttajariitatilanteissa voit ottaa yhteyttä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).

Jos sopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi.

Näin luet veden tasauslaskuasi

Jos sinulla ei ole etäluettavaa vesimittaria ja olet ilmoittanut vesimittarilukeman, lähetämme sinulle veden tasauslaskun. Tasauslaskun ensimmäiseltä sivulta näet kaikki laskun maksamiseen tarvittavat tiedot ja toiselta sivulta erittelyn veden ja/tai jäteveden kulutuksesta. Alla ohjeistukset veden tasauslaskun ymmärtämiseksi.